keskiviikkona, maaliskuuta 28, 2007

Kettuvilahdus

Auttaisikohan tämän julkinen vilauttaminen löytämään energiaa neuloa tylsä sileä takakappale viimein valmiiksi ja kursia paita kokoon. Paljon hauskempi aloittaa uusia pitsihökötyksiä, mutta itse mallin ja langat valinnut hobitti on sitä mieltä, että paita pitäisi saada päälle joskus ennen juhannusta.

Tunnisteet: ,

tiistaina, maaliskuuta 27, 2007

Maailman muhkein pitsi

Näpertelyneuleet ei ota valmistuakseen, mutta tämä sentään etenee vauhdilla. Luulen että tästä tulee jotain jakun tapaista, tai sitten liivi jos lanka päättää riittää vain sellaiseen.

Tunnisteet: ,

perjantaina, maaliskuuta 23, 2007

Elämää

Pihakierroksella löytyi tällaisia:





Yksinäinen lumikellokin oli jo saanut kukkansa auki, muut vasta pönkivät maasta.



Olohuonekierroksellakin löytyi jotain. Vaahtera-aulio kukkii pitkällisestä laiminlyönnistä huolimatta.



Ja Sekkikseltä saatu kirjo-auliokin tekee kovasti nuppuja.

Tunnisteet: ,

lauantaina, maaliskuuta 17, 2007

Puikuloita


Kolinavuoren puuseppä innostui tehtailemaan puikkoja (yllä), villapaita (alla) ehkä valmistuu joskus sekin.

Tunnisteet:

Hörsylöitä

Norovirus sotki ikävästi elämää ja meinasi tulla pikkuisen kiirus, mutta viimeisetkin tyllit ja röyhelöt ja napit olivat paikoillaan jo melkein puoli tuntia ennen juhlan alkua, niin että ihan aikataulussa oltiin. Tämä kaikki liittyy jotenkin tähän.

Neidin pukuun tuli juuri sopiva määrä pitsiä ja röyhelöitä:






Oma viritys on pikkuisen pelkistetympi, ja muutamassa kohdassa piti kiireen takia vähän fuskatakin, sitä ei onneksi näe ellei tiedä.



Laivapoika saa takin vasta ensi vuoden juhliin, mutta hyvin biletys sujui pelkällä paidallakin.



Koko Kolinavuoren edustusto rouva von Julinin kanssa, ihan ilman värejä.

Tunnisteet: ,