maanantaina, maaliskuuta 27, 2006

Junailua

Oli puolivapaa ja puolilaiska viikonloppu, Fiskarsissa käytiin junailemassa ja kissanruokaa ostamassa mutta houkutuskirjakauppa oli onneksi kiinni.





Ei tässä nyt heiluttamaankaan ehdi.



Muksut tekivät hienoja helmikoruja...



... ja sillä oli tietysti seuraamuksensa:



Kyllä, se on juuri sitä miltä näyttääkin, herkullinen sekoitus jugurttia, mysliä ja siemenhelmiä.

torstaina, maaliskuuta 23, 2006

Kimmellystä

Uskaltaakohan sitä edes tunnustaa että tällaistakin tuli tehtyä.

maanantaina, maaliskuuta 20, 2006

Härpäkekoru

Hidasta tämä nykertäminen kun on liikaa apukäsiä, tällaisen kuitenkin sain aikaan.

torstaina, maaliskuuta 16, 2006

Kukkasia

Puolipitkällisen nykerryksen tulos:



Toistuvien konekaappausten vuoksi olen harkinnut muuttamista kokonaan linux-baariin, täällä eivät tahmatassujen ulottuvuudet vielä riitä.

keskiviikkona, maaliskuuta 15, 2006

Maata näkyvissä!

Aurinko on ahkeroinut ja etelärinteessä alkaa näkyvää tulostakin syntyä.




Kokovartalokuvassa Sabdalandia näyttää kuitenkin vielä aika talviselta.

lauantaina, maaliskuuta 04, 2006

Helmipöllöt

En kyllä varmasti näytä mitä tehtiin!




No ihan tällainen pieni vain, kyllä siitä oikeasti tykkään, nyt ei vain huvita hymyillä.

perjantaina, maaliskuuta 03, 2006

Iik mitä värejä!



Tuli karkkipäiväolo vaikka nykersin vasta pienen pätkän resoria. Lapasia pitäisi tehdä, saa nähdä mitä tulee.

Vastapainoksi on tekeillä sysimusta sukka, sitäkin yritin kuvata mutta se näyttää kuvassa, yllätys yllätys, sysimustalta.

torstaina, maaliskuuta 02, 2006

Sarjatuotantoa



Pojat ja pipot. Pojat (isommat) valitsivat langat, pienin on vielä onnellisen tietämätön kaikesta, mutta pysyi sentään kiltisti paikoillaan kuvauksessa. Kahden muun kanssa oli vähän hankalampaa.